Kirjoittanut: Milla Bergman 2.7.2016

"Äiti ja iskä ovat tärkeitä, koska pitävät minusta huolta"

Kysyimme 20 erityislapsen sisarukselta (iältään 7 – 14 –vuotiata), missä heidän omat vanhempansa ovat onnistuneet eli olleet ” tarpeeks täydellisiä” ja mitä ohjeita sisarukset antaisivat muille vanhemmille. Tässä heidän ohjeistuksiaan:


Vanhempani ovat onnistuneet hyvittämään sen, että sain heiltä vähemmän huomiota sisaruksen hoitojen aikana.

OHJE: Hyvitä terveelle sisarukselle huomion puute, se kannattaa!


Vanhempani ovat antaneet tehdä asioita, myös virheitä. He eivät ole kieltäneet kaikkea siinä pelossa, että terveelle sisarukselle sattuu jotakin.

OHJE: Anna mahdollisuus tehdä asioita.


Kun isoveli oli sairas, pystyivät vanhempani huolehtimaan minustakin samaan aikaan.

OHJE: Muista huolehtia ja huomioida myös terveitä sisaruksia.


Vanhempani tekevät aina joskus sitä, mitä sisarukset haluavat.

OHJE: Kuuntele kaikkien lasten toiveita.


Vanhempani ovat pitäneet hyvät välit sukulaisiin ja tuttaviin, jotka ovat sitten voineet hoitaa minua, kun vanhemmat eivät ole ehtineet.

OHJE: Pidä hyvät välit läheisiin.


Vanhempani ovat pystyneet tukemaan minua, kun sisko on ollut sairas: lohduttamaan, viettämään aikaa yhdessä, menemään yhdessä jonnekin.

OHJE: Tue ja lohduta myös terveitä sisaruksia.


Vanhempani auttavat tarvittaessa.

OHJE: Auta kaikkia lapsiasi, kun he tarvitsevat apua.


Vanhempani ovat onnistuneet välittämään kaikista, pitämään kaikkia lapsia yhtä tärkeinä.

OHJE: Älä pidä sairasta lasta tärkeämpänä kuin muita.


Vanhempani ovat leikkineet kanssani.

OHJE: Leiki terveiden sisarusten kanssa. Varaa enemmän aikaa sisaruksille kahdestaan oloon.


Vanhempani ovat tehneet ruokaa, pesseet pyykit ja huolehtineet kodista.

Kun äiti oli siskon kanssa sairaalassa, iskä teki ruuaksi pelkkää pääkallomuhennosta.

OHJE: Huolehdi perusasioista, mm. tee monipuolista ruokaa.


Kaipasin äitiä, kun se oli sairaan veljen kanssa.

OHJE: Muista, että terve sisarus kaipaa sinua, kun olet sairaan lapsen luona.


Jaa tämä sivu:


Ladataan keskustelua