Kirjoittanut: Milla Bergman 21.1.2016

Tervetuloa Erityinen sisaruus -blogin pariin!

Olen Milla Bergman ja saan kunnian olla tämän blogin ensimmäinen kirjoittaja. Tämä kunnia lankeaa minulle Erityinen sisaruus – projektin vastaavana. Ensimmäisessä blogissa kerron vähän projektista, sen taustoista sekä siitä, miksi juuri minä teen työtä sisarusten parissa.

Aloitin viime vuoden huhtikuun alussa työt erityisen sisaruuden parissa. Ajattelen usein, että asiat ovat maailmassa monimutkaisia ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä asioita pidä yksinkertaistaa. Erityinen sisaruus on mielestäni juuri tällainen monimutkainen juttu. Sen tärkeys on valjennut minulle entisestään viime vuoden aikana.

Aloitin työt tutustumalla olemassa olevaan tietoon. Asian tärkeydestä ei ollut epäilystäkään kirjallisuuden perusteella. Mutta yllätyin, miten herkkä aihe tämä on, kun kävin puhumassa sisarusten ja vanhempien kanssa. Sisarukset kokivat keskustelutilaisuuksissa, etteivät ole koskaan saaneet tilaisuutta jakaa kokemuksiaan. Vanhemmat puolestaan kertoivat erityisestä lapsestaan tottuneesti, mutta kun tuli aika kertoa sisaruksista, vastauksena oli lähinnä kyyneleitä.

Suurin viisaus on sisaruksilla itsellään. Seuraavassa on minua syvästi koskettanut erään sisaruksen kuvaus lapsen perusturvan menetyksestä:

Lapset kasvaa ainakin aikuisten silmissä nopeammin tuollaisissa tilanteissa. Keijumaailma murtuu, kun lapsi havaitsee, että maailma ei ookaan ihan niin mahtava paikka, kun kokee haavoittuvuuden, kun kuva murtuu. Kun sairas lapsi tulee perheeseen, se kuva murtuu tosi varhain. Siinä tapahtuu sen osan aikuistuminen tosi nuorena. Naiivius katoaa.

Toisaalta yhden sisaruksen sanat toivat minulle suurta lohtua:

Mulla on sellaista hiljaista itsevarmuutta, koska vanhemmat rakastavat meitä yhtä paljon. He rakastavat veljeä puutteista huolimatta ja siitä tiedän, että voi olla rakastettu, vaikkei olisikaan täydellinen.

Aiheen tärkeyden tai herkkyyden ei olisi pitänyt olla minulle yllätys. Ammatillisen taustani lisäksi olen kolmen ihanan pojan äiti – joista kaksi ovat erityisiä sisaruksia. Tätä erityistä sisarusparvea olen seurannut 14 vuotta. Nyt mietin, olenko mitenkään onnistunut huomiomaan sisaruksia, niin kuin he olisivat ansainneet. Ei ole ollut aina helppoa jakaantua kolmeen osaan, etenkään kun yksi lapsi vaati ensimmäiset vuodet jatkuvaa valvontaa pysyäkseen hengissä. Mutta olen ihan varma siitä, että kyllä me vanhemmat parhaamme teemme! Ja kuten edellisessä lainauksessa sanottiin, tärkeintä on pyyteetön rakkaus ja hyväksyminen – ei minkään ”oikeiden tekojen” – listan suorittaminen.


Niin, ja se ammatillinen taustani. Olen koulutukseltani terveystieteiden maisteri ja perheterapeutti sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen siitä onnellisessa asemassa, että ympärilläni on paljon osaavia sisarusten parissa työskenteleviä ihmisiä, keiden kanssa saan peilata ammatillisessa mielessä erityistä sisaruutta ja siten oppia jatkuvasti uutta.

Pitkäaikaissairaiden tai vammaisten lasten sisarusten asema perheissä saattaa olla vaikea ja he tarvitsevat tukea. Oikeita tuen antajia ovat läheiset sekä perheen lähellä olevat ammattilaiset. He taas tarvitsevat sekä tietoa ja työkaluja että rohkaisua. Tätä tarvetta varten on syntynyt idea Erityinen sisaruus – projektista. Projektimme tekee kaikkensa, jotta sisarusten kokemustieto saadaan näkyväksi. Sisarukset ansaitsevat tulla enemmän näkyviksi. Projekti toteutetaan vuosina 2015 – 17. Sen rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

Tämän blogin keskiössä on erityinen sisaruus – siihen liittyvät ajatukset, tunteet, pohdinnat, ajankohtaiset asiat jne. Projektilla on ajatus siitä, millaista sisältöä blogissa käsitellään, mutta vastaako se lukijoiden mielenkiintoon, siihen toivomme palautetta. Kaikki lukijoilta tullut palaute on ensiarvoisen tärkeää! Luonnollisesti tulemme vastaamaan palautteeseenne parhaamme mukaan.

Kiitos mielenkiinnostasi blogiamme kohtaan!

Milla


Ladataan keskustelua